Tietoa kiireesti vanhusten hoitoon

Viime viikon Helsingin Sanomissa (HS 31.10.07, s. A 4) oli järkyttävä juttu kipulaastarin yliannostuksesta vanhusten hoidossa. Se oli jatkoa tiedoille ja havainnoille vanhusten ja muidenkin laitoksissa asuvien ylilääkityksestä. Professori Sirkka-Liisa Kivelä kritisoi asiaa voimakkaasti viime keväänä sosiaali- ja terveysministeriölle tekemänsä selvityksen yhteydessä. Hän on myös tuonut esille lääkkeettömän hoidon tärkeyden.


Kuten monet muut, olen itsekin nähnyt omakohtaisesti rauhoittavien lääkkeiden iäkkäiden omaisten ja sukulaisten hoidossa. Kun omaiset ovat puuttuneet asiaan, on tilannetta saatu korjattua. Ellei omaisia olisi ollut tai asiaan ei olisi puututtu, olisi vanhus ehkä elänyt loppuelämänsä lääketokkurassa, fyysisesti ja henkisesti lamaantuen.


Onko näissä tapauksissa kyse tiedon puutteesta? Miten se on mahdollista, kun kuitenkin jokaisessa hoitolaitoksessa on sairaanhoitajia ja lääkkeet perustuvat lääkärien määräyksiin. Miksi omaiset sitten havaitsevat nopeammin kuin hoitohenkilöstö, että jotain on vinossa? Jos kyse on jostain muusta kuin tiedon puutteesta, asia pitäisi selvittää ja käsitellä avoimesti jokaisessa hoitolaitoksessa.


HS:n samalla sivulla on juttu, jonka mukaan vanhusten huollon keksinnöt ja oivallukset leviävät nihkeästi.

Aikanaan Suomessa onnistuttiin lapsikuolleisuus lähes poistamaan luomalla neuvolajärjestelmä. Kaikki äidit saivat ajantasaista tietoa lapsensa hoitoon. Opittiin mm. nukuttamaan jo aivan pieniä vauvoja ulkona talvellakin, mikä oli tärkeää lapsen terveelle kehitykselle. Moni muistelee kiitollisena elämästään ja lapsensa elämästä arkkiatri Arvo Ylppöä. Miksi ei näin teknisesti kehittyneenä aikana saataisi aikaan hyvää tiedonvälitysjärjestelmään vanhusten hoitoon? Nyt se on huomattavasti helpompaa.

Niin vanhusten hoito kuin ilmastonmuutoskin ovat asioita, joissa ei ole aikaa odottaa. Kun ihmisten elämästä on kyse, pitäisi ottaa käyttöön parhaat mahdolliset tiedon levittämisen ja hyödyntämisen käytännöt ja keinot, mitä on olemassa. Nyt niitä käytetään aivan muissa yhteyksissä. Ehkä aikaa on päiviä, viikkoja, kuukausia, vuosia... Joidenkin ihmisten elämää ajatellen on jo liian myöhäistä. Tietoa on paljon, se on saatava käyttöön suurimpia ja pienimpiä työyhteisöjä myöten.


Anne Kauhanen-Simanainen

Tiedon rajat

Ympäristöongelmat ja käynnissä oleva ilmastonmuutos ovat vakava esimerkki siitä, että tietoa ei ole käytetty päätösten ja toimenpiteiden pohjana. Ihminen ei tahdo uskoa ennen kuin näkee. Tieto ei ole riittänyt toiminnan pohjaksi, vaikka sen takana on ollut vahva tutkimustausta. Miten tieto käännetään toiminnaksi ennen kuin on liian myöhäistä? Ettei tarvitsisi tuleville sukupolville vastata, kuten Albert Speer vastasi syytöksiin natsismista Helsingin kaupunginteatterin esityksessä muutama vuosi sitten: "En tiennyt. Olisin voinut tietää, mutta en koskaan kysynyt".



Donella Meadows, Jorgen Randers ja Dennis Meadows pitävät kirjassaan Kasvun rajat (2005) informaatiota joka tapauksessa keskeisenä avaimena siirtymään. Se ei tarkoita sitä, että tarvittaisiin enemmän tietoa, parempia tilastoja suurempia tietokantoja tai maailmanlaajuisia tietoverkkoja. Tarvitaan "olennaista, pakottavaa, valikoitua, vahvaa, ajanmukaista ja tarkkaa tietoa".



Jotta tieto olisi tällaista ja jotta sillä voitaisiin vaikuttaa, on käytettävä viestinnän keinoja. Viestinnän avulla tietoa voidaan havainnollistaa, kiteyttää ja vahvistaa ja yhdistää siihen ihmisten kokemuksia ja tunnetta. Kun vaikutetaan monien aistien kautta, tulee tieto paremmin lihaksi. Tarvitaan laadukkaan tiedon ja vaikuttavan viestinnän liittoa. Parantamisen varaa on.



Anne Kauhanen-Simanainen

Ei tietoa ilman viestintää

Miksi tietoa ei käytetä, vaikka sitä on yllin kyllin? Tieto ei löydy. Olennainen tieto ei erotu. Se ei ole sopivassa muodossa. Se ei ole ymmärrettävää. Se ei ole luotettavaa. Tietojärjestelmät ovat hankalia käyttää. Syitä löytyy.

Vuonna 1986 perustin mieheni kanssa yrityksen, jonka toimialaksi kuvasimme kaupparekisteriin "tiedon hallinta, viestintä, graafinen ja av-suunnittelu". Tätä yhdistelmää ei monikaan siihen aikaan ymmärtänyt. Tuon ajan tunnettu viestintäasiantuntija pudisteli päätään ja kummasteli Idea-päivillä yritystämme esittelevän seinätaulun äärellä, mitä kummaa tekemistä noilla asioilla on keskenään. Toimialamme kuvaus on edelleen voimassa ja ajankohtainen, vaikka 20 vuotta on vierinyt.

Tietoa ei ole ilman viestintää. Viestintää kyllä voi olla ilman tietoa. Tietoa ja viestintää voi molempia olla ilman teknologiaa, mutta se on antanut historiallisen mahdollisuuden tiedon jakamiseen ja viestintään ihmisten kesken. Viime aikoina tieto ja viestintä -sanojen yhdistelmiä on ryhdytty käyttämään useammissa yhteyksissä.

Muutosta on tapahtunut, joskin aika hitaasti. Muutosta on siivittänyt verkkoympäristö, joka on tiedon, viestinnän, sisältöjen, audiovisuaalisuuden ja teknologiat yhdistävä ympäristö. Kuitenkaan näiden alojen osaamista ei osata yhdistää käytännössä. Tieto- viestintä- ja tekniikka-ammattilaiset toimivat eri järjestöissä, työskentelevät eri yksiköissä, juovat eri kahvipöydissä... eivätkä tahdo ymmärtää toistensa kieltä. Puhumattakaan siitä, miten muut heitä ymmärtävät.

Jos näiden alojen ammattilaiset yhdistäisivät osaamisensa ja vielä käyttäjän ääni saataisiin kuulumaan ylimpänä, olisivat internet-, intranet- ym. verkkopalvelut ja tietojärjestelmät ja samalla tietomme ja ymmärryksemme huomattavasti paremmalla tasolla kuin nyt.

Eikö siis olisi aika kaataa näkymättömät muurit?

Anne Kauhanen-Simanainen