Tiedon johtamista asiakkaan hyödyksi

Kaikenlaisissa organisaatioissa olisi terveellistä tarkastella tiedon johtamista: niitä strategioita, prosesseja, järjestelmiä ja toimintatapoja, joiden avulla tietoa muodostetaan toiminnan tueksi. Monessa organisaatiossa varmasti havaittaisiin, että tiedon johtamista tarvitaan.

Tiedon johtamisen ei pidä kääntyä organisaatiossa sisään päin, vaan sen tulisi olla yrityksissä asiakas- ja julkishallinnossa kansalaislähtöistä: tukea asiakkaiden ja kansalaisten tiedon saantia. Tällaista tiedon johtamista tarvitaan kaikissa palveluorganisaatioissa. Tiedon johtaminen esimerkiksi vanhustenhoidossa edistäisi, paitsi hoitohenkilöstön työssä tarvitseman tiedon hallintaa, myös asiakkaiden ja heidän omaistensa tiedon saantia ikääntymisestä, terveydestä, liikkumisesta, saatavilla olevista palveluista jne. Tiedon johtamisen ja asiakasnäkökulman yhdistäminen parantaisi viestintää ja kehittäisi organisaatioiden toimintaa tietoyhteiskunnan tasolle.

Viestintä on vaikeaa, mutta välttämätöntä

Ilmatieteen laitoksen viestintäpäällikkö vastasi 6.9.08 Helsingin Sanomien mielipideosastolla esitettyyn kritiikkiin ilmastonmuutosta koskevaa viestintää kohtaan. Hän kertoi, miten Ilmatieteen laitos on tiedottanut ilmastonmuutostutkimuksen tuloksista vuodesta 1870 eteenpäin. Juttu sisälsi myös tervetulleen koosteen tuoreista sähköisistä ja painetuista materiaaleista, joita aiheesta on laadittu. Voisiko tällaisia koosteita esittää julkisuudessa muutenkin yhtä näkyvästi? Kuinka moni on löytänyt aineiston verkosta tai osannut kysyä Karttakeskuksen julkaisemaa asiantuntijaraporttia? Edelleenkään ei voi kiistää sitä, että tutkimustulokset ovat hajallaan eivätkä saavuta laajaa yleisöä. Viestinnän professori Osmo A. Wiion kuuluisa lause "Viestintä yleensä epäonnistuu, paitsi sattumalta" pätee tässäkin. Mitä suuremman viestintäpommituksen kohteena ihmiset ovat, sitä työläämpää on heitä tavoittaa. Yhden tutkimuslaitoksen ponnistelut eivät välttämättä riitä. Suomessa on useita viranomaisia ja organisaatioita, joiden tehtäviin kuuluu välittää ympäristöä ja sen muutoksia koskevaa tietoa. Ne voisivat koota voimansa tässä viestinnässä yhteen. Pääasia olisi kiinnittää huomiota ilmastonmuutoksen vaikutuksiin ja riskeihin sekä siihen, mitä päättäjien, viranomaisten ja yksityisten ihmisten ja yhteisöjen on tehtävä uhkien torjumiseksi.

Rehtori Tuula Vilkeniemi toi 31.8. Helsingin Sanomien mielipidesivulla esille tiedonvälitystä ja viestintää koskevan akuutin tarpeen. Ilmaston muuttumisesta ja siihen liittyvistä vaaroista pitäisi laatia joka kansalaisen tietopaketti ja levittää se kaikkien tietoisuuteen. Tarvitaan myös laajempi viestintästrategia siitä, millä eri tavoilla, missä muodossa ja mitä kanavia käyttäen ihmisiä pidetään luotettavasti ajan tasalla ilmaston tilasta ja muutoksista.

Kukaan ei voi sanoa, etteikö aiheesta olisi tietoa. Pelkästään kansainvälisen ilmastopaneelin raportit ennusteineen tarjoavat sitä rautaisannoksen, mutta ne ovat vaikeasti luettavaa englanninkielistä tutkimustekstiä ja hankalasti jokakansalaiselle saavutettavissa ja käytettävissä, vaikka ovatkin internetissä. Suomen valtion pitäisi nopeasti ottaa vastuu tästä vaativasta viestintäprojektista. Sille pitäisi osoittaa julkinen rahoitus ja koota asiantunteva toimitus tekemään työtä. Se on tärkeimpiä viestintätehtäviä, mitä maapallolla on. Aikaa ei ole hukattavissa sen pohdintaan, merkitseekö kesän sää ilmastonmuutosta vai ei.

Mihin viisaus katosi?

Miksi viisaudesta puhutaan niin vähän? Dataa, informaatiota, tietoa ja tietämystä on kyllä käsitelty runsaasti varsinkin tietotekniikan yhteydessä, mutta viisaus alkaa jo sanana olla harvinainen. Onko viisaus menettänyt merkityksensä liike-elämässä, politiikassa, taloudessa, kulttuurissa, ihmisten kanssakäymisessä? Edes tietoalan konferensseissa ei sanaa juuri viljellä.
Ovatko nopea informaatio, hyötykäyttöä palveleva tietämys, osaaminen, innovatiivisuus, riskinotto, tarinat, mielikuvat ja luovuus ohittaneet viisauden paremmin tätä historiallista aikaa ja yhteiskuntaa palvelevina? Onko viisaus jotain hidasta, ajastaan jäänyttä, jota vanhukset omassa rauhassaan voivat harjoittaa, jos heillä sitä vielä on? Vai pidetäänkö vanhuksia enää viisaina? Useammin kuin sanonnan ”vanhuus ja viisaus” näkee yhdistelmän ”vanhuus ja dementia. Jos vanhusten viisautta arvostettaisiin, heitä kuultaisiin enemmän koko yhteiskunnassa.
Yksi toivoa antava uussana sentään on: ”street wise”, ”katuviisas”, jolla tarkoitetaan ihmistä, joka on itse oppinut selviämään suurkaupungin slummien kovilla ehdoilla. Ehkä vain katujengeissä arvostetaan enää viisautta? Mieleeni ovat jääneet professori Matti Bergströmin sanat jo 1980-luvulla: ”Jotta meidän aivomme pystyisivät käsittelemään ja valikoimaan tietoa, ne tarvitsevat arvoja, joiden pohjalta valinnat tehdään. Ilman näitä arvoja aivot tukkeutuvat informaatiosta. Nuoret tarvitsevat arvoja elämänsä pohjaksi. Ei pidä ihmetellä, että he menevät kadulle, sillä siellä on vielä arvoja.”
YK:ssa ja Euroopan unionissa valitaan silloin tällöin "viisasten miesten ryhmä" selvittämään jotain asiaa. Joskus voi joku nainenkin olla joukossa. Viisautta siis vielä joskus tarvitaan, mutta aika harvoin.
Haluaako kukaan ylipäätään olla viisas? Bisnesmaailmassa eivät viisaat taida pärjätä lainkaan. Enemmän painaa taito myydä ideansa, presentaatioiden ”magiikka” ja ”logiikka” (Helsingin Sanomat 9.1.2008). Organisaatioiden työpaikkailmoituksissa ei juuri etsitä viisaita ihmisiä, ei edes johtotehtäviin. Politiikkaan toivoisin ainakin itse viisaita ihmisiä, kun Suomea pitää luovia eteenpäin globaalissa kilpailussa ja ilmastonmuutoksen pyörteissä. Ikävä kyllä, viisautta suurempi paino taitaa politiikassa olla ulkonäöllä, urheilusuorituksilla ja median hallinnalla.