TIETO JA VIESTINTÄ

Tietojohtamista tarvitaan taantuman aikana enemmän kuin koskaan

2009-03-29T04:51:00.000-07:00

Taloudellisen taantuman, ikääntymisen ja ilmastokriisin paineissa on julkishallinnolla ainutlaatuinen paikka osoittaa osaamisensa ja toimintakykynsä ja saavuttaa siten kansalaisten luottamus. Kun yritykset ovat vaikeuksissa, on julkishallinnon luotsattava ja ylläpidettävä yhteiskunnan rakenteita siihen asti, että yritykset pääsevät jaloilleen ja taloudellinen toiminta elpyy.

Yhdysvalloissa ovat lehdistö ja presidentti Obama kiinnittäneet huomiota julkishallinnon suureen vastuuseen, kun valtaisia talouden elvytysvaroja on ohjattava nopeasti ja läpinäkyvästi tuloksia tuottaviin kohteisiin. Yli 700 asiantuntijan ryhmä eri hallinnonaloilta, virastoista, yliopistoista ja asiantuntijayrityksistä esittää tiedon johtamisen menetelmiä sovellettavaksi elvytysrahojen kohdistumisen ja niiden tuottamien tulosten seurantaan. Huhtikuun lopussa julkaistaan laaja liittovaltiotason aloite tiedon johtamisen organisoinnista (Federal Knowledge Management Initiative). Sen avulla on tarkoitus levittää yhteisiä tehokkaita tietokäytäntöjä ja hyödyntää tietoa ja innovaatioita yli hallinnonalojen ja virastojen rajojen.

Suomen julkishallinnossa tulisi tarttua vakavasti vastaaviin tehtäviin, sen sijaan että hallinto lamaantuu toimintakyvyttömäksi ja heikentää siten tilannetta entisestään. On huolestuttavia merkkejä julkishallinnon toiminnan ja kehittämistyön pysähtymisestä, vaikka siihen ei ole mitään syytä ja se vaikeuttaa tilannetta entisestään. Julkishallinnon työskentelyn on oltava nyt jos koskaan avointa ja näkyvää. Kansalaisten on pystyttävä seuraamaan, että heidän verovarojaan käytetään niihin tarkoituksiin, joihin ne on osoitettu, tuhlaamatta ja tuottavasti. Tieto on saatava virtaamaan yli organisaatio- ja hallintorajojen. Ilman hyviä tietokäytäntöjä ja tiedon johtamista tämä ei onnistu.

Obaman uusi hallinto ymmärtää tiedon ja viestinnän merkityksen

2009-02-12T01:58:00.000-08:00

Talouskriisin keskellä Yhdysvaltain uuden johdon on tartuttava tehtäviin lennossa, tehtävä nopeita päätöksiä ja saatava aikaan tuloksia. Obaman hallinnon uusien päättäjien ja virkamiesten ohjeissa korostetaan tiedon ja viestinnän merkitystä. Presidentti itse oli hyvä esimerkki näiden soveltamisessa jo vaalikampanjansa aikana.

Edward DeSeve, joka on kirjoittanut käsikirjan ”The Presidential Appointee´s Handbook” ohjeistaa uusia valtion johtotehtäviin nimitettyjä henkilöitä seuraavasti:
- Jaa jäsenneltyä informaatiota nopeasti suurelle yleisölle.
- Tähtää johtamisessa tuloksiin.
- Hallitse muutosta.
- Vahvista teknisiä valmiuksia perehtyessäsi säädösprosesseihin.
- Johda muita motivoimalla, poliittisella tajulla ja viestinnän keinoin
- Kehitä itsetuntoa, yhtenäisyyttä ja omistautumista julkisiin palvelutehtäviin.

Tiedon jakamisen ja viestinnän on oltava selkeää ja nopeaa ja siinä käytetään uusia tietotyövälineitä. Kyse ei ole niinkään teknisestä osaamisesta, vaan uusista yhteistä tiedon muodostusta korostavista toimintatavoista. Vaikka on toimittava nopeasti, on johdon pystyttävä myös rakenteistamaan prosessin kulku eteenpäin sen sijaan, että edettäisiin hetken mielijohteesta.

Federal Computer Week: Obama team must start fast. By Mary Mosquera. Jan 26, 2009
http://fcw.com/Articles/2009/01/26/Obama-team-must-start-fast.aspx

2009-02-02T04:01:00.000-08:00

Tieto ja todellisuus hukkuvat hallinnan ja teknologioiden taakse

Tietojärjestelmiin ja tiedon hallinnan menetelmiin on uskottu ja investoitu paljon niin yrityksissä kuin julkishallinnossakin. Uudesta järjestelmästä tai hallintamenetelmästä on totuttu odottamaan ratkaisua tiedollisiin tarpeisiin ja ongelmiin organisaatiossa. Mutta jos näissä yhteyksissä ei vihdoin päästä kiinni itse tietoon ja sisältöihin, ei odotettua ratkaisua koskaan löydy.

Noin kolmenkymmenen vuoden aikana on tietotekniikan kehittymisen myötä syntynyt pitkä rivi ja lyhenneviidakko ratkaisuja, järjestelmiä ja menetelmiä, joiden avulla tietoa tallennetaan, käsitellään, järjestetään ja jaetaan organisaatioissa. 1980-luvulla puhuttiin tietoresurssien hallinnasta ja rakennettiin johdon ja asiantuntijatietojärjestelmiä. 1990 –luvulla odotuksia kohdistettiin liiketoimintatiedon jalostukseen (Business Intelligence), tietämyksen hallintaan (Knowledge Management), tiedon louhintaan ja liiketoimintatiedon seurantaan (Business Intelligence). Nyt kiinnostavat Web 2.0:n mahdollisuudet. Rinnalla on rakennettu intranetteja, ekstranetteja ja portaaleja. Dokumentteja, asioita ja sisältöjä pyritään saamaan hallintaan niitä varten kehitettyjen järjestelmien avulla. Tiedollisia rakenteita jäsennetään kehittyneimmillään informaatio- sisältö- ja tietoarkkitehtuureiksi. Tiedon elinkaaren hallintaan tehdään arkistonmuodostus- ja tiedonhallintasuunnitelmia. Suuri ongelma on se, miten saada kaikki toimimaan käytännössä sujuvasti yhteen. Siihen toivotaan apua kokonaisarkkitehtuurista, jonka pitäisi antaa kokonaiskäsitys paitsi tietojärjestelmistä ja teknisistä ratkaisuista, myös toiminta- ja palvelurakenteista.

Nämä kehitysvaiheet ovat tehneet ja tekevät mahdolliseksi käsitellä ja yhdistää suuria informaatio- ja dokumenttimääriä. Kuitenkin yksi asia on jäänyt pahasti sivuun: itse tieto, jota käytetään ja mistä se muodostuu. Kun tiedon hallinnan menetelmistä on tullut päätarkoitus ja ensisijainen huomion kohde, on samalla jäänyt sivuun se, mihin niillä tähdätään ja minkä tiedon perusteella päätöksiä valtionhallinnossa, kunnissa ja yrityksissä tehdään. Suhteellisen vähän käsitellään sitä, mistä muodostuu ymmärrys yhteiskunnan, talouden, ympäristön, ihmisten, vanhusten ja lasten tilanteesta ja tulevaisuudesta, mikä tieto on päätöksenteossa tärkeää ja miten sitä voitaisiin paremmin hyödyntää.

Vieraantuminen todellisuudesta näkyy erilaisissa strategioissa ja suunnitelmissa, joissa tieto on sisällöltään tarkemmin määrittelemätön tavara, jota hallinnoidaan lukuisin monimutkaisin järjestelmin ja menetelmin. Kyseessä on samankaltainen ilmiö kuin kuntien toimintakertomuksissa, joissa ei enää puhuta ihmisistä, vaan määristä ja käyttöasteista. Olisiko sama ilmiö taustalla myös siinä, kun McDonaldsin edustaja sanoi päivälehdessä, että ”ihmisten käytettävyys on parantunut” talouskriisin aikana? Sekä ihminen että tieto ovat taloudellisen koneiston välikappaleita, joita liikutellaan paikasta toiseen, mutta joilla ei ole vaikutusta toimintaan.

Suuri joukko asiantuntijoita ja ammattilaisia työskentelee monimutkaisten teknologien ja menetelmien kehittämiseksi, jotta informaatiomassoja saataisiin hallituksi. Muut puuhaavat omiaan, vierastavat hankalia termejä ja lyhenteitä, yrittävät selvitä vaihtuvien järjestelmien kanssa ja kasvattavat omasta puolestaan vaihtelevan tasoista informaatiomassaa sähköposteina, dokumentteina, wikeinä ja blogeina kaiken operatiivisen tietojen keruun lisäksi. Tiedon siirtely ja hallinta itsessään kehittyneinkään menetelmin ja tekniikoin ei lisää ymmärrystä. Tietoprosessit ja niiden yhteys johtopäätöksiin ovat yleensä tunnistamattomia ja epäselviä.

Hallinta- ja teknologialähtöinen lähestymistapa ja strategianmuodostus on vaarassa jäädä abstraktiksi ja todellisuudelle vieraaksi itsetarkoitukseksi, joka vie runsaasti asiantuntijoiden, päättäjien ja kaikkien työntekijöiden resursseja. Kehittämistyössä kierretään samaa ympyrää vain käsitteiden vaihtuessa.

Kiinni todellisuuteen

Viimeistään nyt pitäisi julkishallinnon ja yritysten tiedon hallinnassa kiinnittää huomio ja saada tarttumakohta reaalitodellisuuteen: itse toimintaan ja päätöksentekoon sekä niissä tarvittavaan tietoon, sen laatuun ja käytettävyyteen. Web 2.0-tekniikoiden kokoelmakaan kaikkine jännittävine piirteineen ei taida riittää ratkaisuksi. Päätöksenteon käytettävissä olevaan tietoon ja ymmärrykseen perustuu, löydetäänkö ratkaisut niin talouskriisiin, ilmastonmuutokseen kuin yhteiskunnan ikääntymiseenkin. Sekä maailmanlaajuisesti että kansallisvaltioissa pyritään nyt pakon edessä luomaan uusia taloudellisia rakenteita ja pelisääntöjä. Se merkitsee sitä, että on uudistettava valittujen päämäärien ja toiminnan tueksi myös tiedollisia rakenteita ja tietovirtoja. Kuten Meadows & kumppanit kirjoittavat Kasvun rajat –kirjassa v.2004 ”tarvitaan pikemminkin olennaista, pakottavaa, valikoitua, vahvaa, ajanmukaista ja tarkkaa tietoa. Sen on kuljettava uusin tavoin uusille vastaanottajille, sisällettävä uusia asioita ja suositettava uusia sääntöjä ja päämääriä. Mikä tahansa järjestelmä alkaa käyttäytyä eri tavoin, kun sen informaatiovirtoja muutetaan.”

Miten tällaiseen tietosisältöihin ja tietoprosesseihin päästään kiinni? Ratkaisu ei ole itsestään selvä. Sitä ei löydy valmiina pakettina mistään eikä keneltäkään. Se vaatii työtä, kuten on vaatinut monen yksittäisen tietojärjestelmän käyttöönottokin. Yrityksissä ja julkishallinnossa on pureuduttava siihen, mistä lähteistä ja millaisten tietoprosessien kautta muodostuu päätöksenteon pohjana oleva tieto ja ymmärrys. On mietittävä ja tehtävä valintoja siitä, mitä tietoa tarvitaan, mikä tieto on tärkeää sekä mistä ja millä tavoin se saadaan. Tietoprosesseja ja niihin liittyviä aukkoja ja sudenkuoppia on tarkasteltava läheltä ja korjattava ongelmia. Tarvitaan pelisääntöjä siitä, miten tietoa käsitellään, analysoidaan ja jaetaan. On määriteltävä tietovastuut, tehtävät ja –roolit. On arvioitava, mitä vaikutuksia tiedolla ja sen puuttumisella on. Jokainen henkilö organisaatiossa vaikuttaa osaltaan tiedon sisältöön ja laatuun. Työn tueksi tarvitaan tiedon johtamista, perusteltuja, kiinni todellisuudessa olevia tietostrategioita ja kokonaisuuden organisointia.

Tältä pohjalta muodostuu organisaation lukutaito, kyky ennakoida ja havaita muutoksia ja reagoida niihin tarvittaessa nopeasti. Johto on vastuussa tämän työn käynnistämisestä ja systemaattisesta läpiviennistä. Koko henkilöstöllä on siihen annettavaa.

Niissä organisaatioissa, joissa on viime vuosina tehty paljon työtä toimintaprosessien kuvaamiseen ja määrittelemiseen, on ainutlaatuinen aineisto, jonka avulla voidaan tarkastella parantaa toimintaan liittyviä tietoprosesseja. Vaivalla tehtyjä prosessikuvauksia ei pidä päästää pölyttymään. Niiden pohjalta voidaan parantaa tietovarantoja ja –järjestelmiä sekä ottaa käyttöön uusia teknisiä ratkaisuja harkitummin ja onnistuneemmin kuin aiemmassa markkinahuumassa. Enää ei ole varaa kuplainvestointeihin eikä riehaantumiseen näennäisuutuuksista.

Tiedon johtamista asiakkaan hyödyksi

2008-11-10T04:41:00.000-08:00

Kaikenlaisissa organisaatioissa olisi terveellistä tarkastella tiedon johtamista: niitä strategioita, prosesseja, järjestelmiä ja toimintatapoja, joiden avulla tietoa muodostetaan toiminnan tueksi. Monessa organisaatiossa varmasti havaittaisiin, että tiedon johtamista tarvitaan.

Tiedon johtamisen ei pidä kääntyä organisaatiossa sisään päin, vaan sen tulisi olla yrityksissä asiakas- ja julkishallinnossa kansalaislähtöistä: tukea asiakkaiden ja kansalaisten tiedon saantia. Tällaista tiedon johtamista tarvitaan kaikissa palveluorganisaatioissa. Tiedon johtaminen esimerkiksi vanhustenhoidossa edistäisi, paitsi hoitohenkilöstön työssä tarvitseman tiedon hallintaa, myös asiakkaiden ja heidän omaistensa tiedon saantia ikääntymisestä, terveydestä, liikkumisesta, saatavilla olevista palveluista jne. Tiedon johtamisen ja asiakasnäkökulman yhdistäminen parantaisi viestintää ja kehittäisi organisaatioiden toimintaa tietoyhteiskunnan tasolle.

Viestintä on vaikeaa, mutta välttämätöntä

2008-09-08T05:56:00.000-07:00

Ilmatieteen laitoksen viestintäpäällikkö vastasi 6.9.08 Helsingin Sanomien mielipideosastolla esitettyyn kritiikkiin ilmastonmuutosta koskevaa viestintää kohtaan. Hän kertoi, miten Ilmatieteen laitos on tiedottanut ilmastonmuutostutkimuksen tuloksista vuodesta 1870 eteenpäin. Juttu sisälsi myös tervetulleen koosteen tuoreista sähköisistä ja painetuista materiaaleista, joita aiheesta on laadittu. Voisiko tällaisia koosteita esittää julkisuudessa muutenkin yhtä näkyvästi? Kuinka moni on löytänyt aineiston verkosta tai osannut kysyä Karttakeskuksen julkaisemaa asiantuntijaraporttia? Edelleenkään ei voi kiistää sitä, että tutkimustulokset ovat hajallaan eivätkä saavuta laajaa yleisöä. Viestinnän professori Osmo A. Wiion kuuluisa lause "Viestintä yleensä epäonnistuu, paitsi sattumalta" pätee tässäkin. Mitä suuremman viestintäpommituksen kohteena ihmiset ovat, sitä työläämpää on heitä tavoittaa. Yhden tutkimuslaitoksen ponnistelut eivät välttämättä riitä. Suomessa on useita viranomaisia ja organisaatioita, joiden tehtäviin kuuluu välittää ympäristöä ja sen muutoksia koskevaa tietoa. Ne voisivat koota voimansa tässä viestinnässä yhteen. Pääasia olisi kiinnittää huomiota ilmastonmuutoksen vaikutuksiin ja riskeihin sekä siihen, mitä päättäjien, viranomaisten ja yksityisten ihmisten ja yhteisöjen on tehtävä uhkien torjumiseksi.

2008-09-02T06:51:00.000-07:00

Rehtori Tuula Vilkeniemi toi 31.8. Helsingin Sanomien mielipidesivulla esille tiedonvälitystä ja viestintää koskevan akuutin tarpeen. Ilmaston muuttumisesta ja siihen liittyvistä vaaroista pitäisi laatia joka kansalaisen tietopaketti ja levittää se kaikkien tietoisuuteen. Tarvitaan myös laajempi viestintästrategia siitä, millä eri tavoilla, missä muodossa ja mitä kanavia käyttäen ihmisiä pidetään luotettavasti ajan tasalla ilmaston tilasta ja muutoksista.

Kukaan ei voi sanoa, etteikö aiheesta olisi tietoa. Pelkästään kansainvälisen ilmastopaneelin raportit ennusteineen tarjoavat sitä rautaisannoksen, mutta ne ovat vaikeasti luettavaa englanninkielistä tutkimustekstiä ja hankalasti jokakansalaiselle saavutettavissa ja käytettävissä, vaikka ovatkin internetissä. Suomen valtion pitäisi nopeasti ottaa vastuu tästä vaativasta viestintäprojektista. Sille pitäisi osoittaa julkinen rahoitus ja koota asiantunteva toimitus tekemään työtä. Se on tärkeimpiä viestintätehtäviä, mitä maapallolla on. Aikaa ei ole hukattavissa sen pohdintaan, merkitseekö kesän sää ilmastonmuutosta vai ei.

Mihin viisaus katosi?

2008-01-13T11:01:00.000-08:00

Miksi viisaudesta puhutaan niin vähän? Dataa, informaatiota, tietoa ja tietämystä on kyllä käsitelty runsaasti varsinkin tietotekniikan yhteydessä, mutta viisaus alkaa jo sanana olla harvinainen. Onko viisaus menettänyt merkityksensä liike-elämässä, politiikassa, taloudessa, kulttuurissa, ihmisten kanssakäymisessä? Edes tietoalan konferensseissa ei sanaa juuri viljellä.
Ovatko nopea informaatio, hyötykäyttöä palveleva tietämys, osaaminen, innovatiivisuus, riskinotto, tarinat, mielikuvat ja luovuus ohittaneet viisauden paremmin tätä historiallista aikaa ja yhteiskuntaa palvelevina? Onko viisaus jotain hidasta, ajastaan jäänyttä, jota vanhukset omassa rauhassaan voivat harjoittaa, jos heillä sitä vielä on? Vai pidetäänkö vanhuksia enää viisaina? Useammin kuin sanonnan ”vanhuus ja viisaus” näkee yhdistelmän ”vanhuus ja dementia. Jos vanhusten viisautta arvostettaisiin, heitä kuultaisiin enemmän koko yhteiskunnassa.
Yksi toivoa antava uussana sentään on: ”street wise”, ”katuviisas”, jolla tarkoitetaan ihmistä, joka on itse oppinut selviämään suurkaupungin slummien kovilla ehdoilla. Ehkä vain katujengeissä arvostetaan enää viisautta? Mieleeni ovat jääneet professori Matti Bergströmin sanat jo 1980-luvulla: ”Jotta meidän aivomme pystyisivät käsittelemään ja valikoimaan tietoa, ne tarvitsevat arvoja, joiden pohjalta valinnat tehdään. Ilman näitä arvoja aivot tukkeutuvat informaatiosta. Nuoret tarvitsevat arvoja elämänsä pohjaksi. Ei pidä ihmetellä, että he menevät kadulle, sillä siellä on vielä arvoja.”
YK:ssa ja Euroopan unionissa valitaan silloin tällöin "viisasten miesten ryhmä" selvittämään jotain asiaa. Joskus voi joku nainenkin olla joukossa. Viisautta siis vielä joskus tarvitaan, mutta aika harvoin.
Haluaako kukaan ylipäätään olla viisas? Bisnesmaailmassa eivät viisaat taida pärjätä lainkaan. Enemmän painaa taito myydä ideansa, presentaatioiden ”magiikka” ja ”logiikka” (Helsingin Sanomat 9.1.2008). Organisaatioiden työpaikkailmoituksissa ei juuri etsitä viisaita ihmisiä, ei edes johtotehtäviin. Politiikkaan toivoisin ainakin itse viisaita ihmisiä, kun Suomea pitää luovia eteenpäin globaalissa kilpailussa ja ilmastonmuutoksen pyörteissä. Ikävä kyllä, viisautta suurempi paino taitaa politiikassa olla ulkonäöllä, urheilusuorituksilla ja median hallinnalla.

Tietoa kiireesti vanhusten hoitoon

2007-11-04T06:15:00.000-08:00

Viime viikon Helsingin Sanomissa (HS 31.10.07, s. A 4) oli järkyttävä juttu kipulaastarin yliannostuksesta vanhusten hoidossa. Se oli jatkoa tiedoille ja havainnoille vanhusten ja muidenkin laitoksissa asuvien ylilääkityksestä. Professori Sirkka-Liisa Kivelä kritisoi asiaa voimakkaasti viime keväänä sosiaali- ja terveysministeriölle tekemänsä selvityksen yhteydessä. Hän on myös tuonut esille lääkkeettömän hoidon tärkeyden.

Kuten monet muut, olen itsekin nähnyt omakohtaisesti rauhoittavien lääkkeiden iäkkäiden omaisten ja sukulaisten hoidossa. Kun omaiset ovat puuttuneet asiaan, on tilannetta saatu korjattua. Ellei omaisia olisi ollut tai asiaan ei olisi puututtu, olisi vanhus ehkä elänyt loppuelämänsä lääketokkurassa, fyysisesti ja henkisesti lamaantuen.

Onko näissä tapauksissa kyse tiedon puutteesta? Miten se on mahdollista, kun kuitenkin jokaisessa hoitolaitoksessa on sairaanhoitajia ja lääkkeet perustuvat lääkärien määräyksiin. Miksi omaiset sitten havaitsevat nopeammin kuin hoitohenkilöstö, että jotain on vinossa? Jos kyse on jostain muusta kuin tiedon puutteesta, asia pitäisi selvittää ja käsitellä avoimesti jokaisessa hoitolaitoksessa.

HS:n samalla sivulla on juttu, jonka mukaan vanhusten huollon keksinnöt ja oivallukset leviävät nihkeästi.

Aikanaan Suomessa onnistuttiin lapsikuolleisuus lähes poistamaan luomalla neuvolajärjestelmä. Kaikki äidit saivat ajantasaista tietoa lapsensa hoitoon. Opittiin mm. nukuttamaan jo aivan pieniä vauvoja ulkona talvellakin, mikä oli tärkeää lapsen terveelle kehitykselle. Moni muistelee kiitollisena elämästään ja lapsensa elämästä arkkiatri Arvo Ylppöä. Miksi ei näin teknisesti kehittyneenä aikana saataisi aikaan hyvää tiedonvälitysjärjestelmään vanhusten hoitoon? Nyt se on huomattavasti helpompaa.

Niin vanhusten hoito kuin ilmastonmuutoskin ovat asioita, joissa ei ole aikaa odottaa. Kun ihmisten elämästä on kyse, pitäisi ottaa käyttöön parhaat mahdolliset tiedon levittämisen ja hyödyntämisen käytännöt ja keinot, mitä on olemassa. Nyt niitä käytetään aivan muissa yhteyksissä. Ehkä aikaa on päiviä, viikkoja, kuukausia, vuosia... Joidenkin ihmisten elämää ajatellen on jo liian myöhäistä. Tietoa on paljon, se on saatava käyttöön suurimpia ja pienimpiä työyhteisöjä myöten.

Anne Kauhanen-Simanainen

Tiedon rajat

2007-10-30T06:49:00.000-07:00

Ympäristöongelmat ja käynnissä oleva ilmastonmuutos ovat vakava esimerkki siitä, että tietoa ei ole käytetty päätösten ja toimenpiteiden pohjana. Ihminen ei tahdo uskoa ennen kuin näkee. Tieto ei ole riittänyt toiminnan pohjaksi, vaikka sen takana on ollut vahva tutkimustausta. Miten tieto käännetään toiminnaksi ennen kuin on liian myöhäistä? Ettei tarvitsisi tuleville sukupolville vastata, kuten Albert Speer vastasi syytöksiin natsismista Helsingin kaupunginteatterin esityksessä muutama vuosi sitten: "En tiennyt. Olisin voinut tietää, mutta en koskaan kysynyt".

Donella Meadows, Jorgen Randers ja Dennis Meadows pitävät kirjassaan Kasvun rajat (2005) informaatiota joka tapauksessa keskeisenä avaimena siirtymään. Se ei tarkoita sitä, että tarvittaisiin enemmän tietoa, parempia tilastoja suurempia tietokantoja tai maailmanlaajuisia tietoverkkoja. Tarvitaan "olennaista, pakottavaa, valikoitua, vahvaa, ajanmukaista ja tarkkaa tietoa".

Jotta tieto olisi tällaista ja jotta sillä voitaisiin vaikuttaa, on käytettävä viestinnän keinoja. Viestinnän avulla tietoa voidaan havainnollistaa, kiteyttää ja vahvistaa ja yhdistää siihen ihmisten kokemuksia ja tunnetta. Kun vaikutetaan monien aistien kautta, tulee tieto paremmin lihaksi. Tarvitaan laadukkaan tiedon ja vaikuttavan viestinnän liittoa. Parantamisen varaa on.

Anne Kauhanen-Simanainen

Ei tietoa ilman viestintää

2007-10-29T05:19:00.000-07:00

Miksi tietoa ei käytetä, vaikka sitä on yllin kyllin? Tieto ei löydy. Olennainen tieto ei erotu. Se ei ole sopivassa muodossa. Se ei ole ymmärrettävää. Se ei ole luotettavaa. Tietojärjestelmät ovat hankalia käyttää. Syitä löytyy.

Vuonna 1986 perustin mieheni kanssa yrityksen, jonka toimialaksi kuvasimme kaupparekisteriin "tiedon hallinta, viestintä, graafinen ja av-suunnittelu". Tätä yhdistelmää ei monikaan siihen aikaan ymmärtänyt. Tuon ajan tunnettu viestintäasiantuntija pudisteli päätään ja kummasteli Idea-päivillä yritystämme esittelevän seinätaulun äärellä, mitä kummaa tekemistä noilla asioilla on keskenään. Toimialamme kuvaus on edelleen voimassa ja ajankohtainen, vaikka 20 vuotta on vierinyt.

Tietoa ei ole ilman viestintää. Viestintää kyllä voi olla ilman tietoa. Tietoa ja viestintää voi molempia olla ilman teknologiaa, mutta se on antanut historiallisen mahdollisuuden tiedon jakamiseen ja viestintään ihmisten kesken. Viime aikoina tieto ja viestintä -sanojen yhdistelmiä on ryhdytty käyttämään useammissa yhteyksissä.

Muutosta on tapahtunut, joskin aika hitaasti. Muutosta on siivittänyt verkkoympäristö, joka on tiedon, viestinnän, sisältöjen, audiovisuaalisuuden ja teknologiat yhdistävä ympäristö. Kuitenkaan näiden alojen osaamista ei osata yhdistää käytännössä. Tieto- viestintä- ja tekniikka-ammattilaiset toimivat eri järjestöissä, työskentelevät eri yksiköissä, juovat eri kahvipöydissä... eivätkä tahdo ymmärtää toistensa kieltä. Puhumattakaan siitä, miten muut heitä ymmärtävät.

Jos näiden alojen ammattilaiset yhdistäisivät osaamisensa ja vielä käyttäjän ääni saataisiin kuulumaan ylimpänä, olisivat internet-, intranet- ym. verkkopalvelut ja tietojärjestelmät ja samalla tietomme ja ymmärryksemme huomattavasti paremmalla tasolla kuin nyt.

Eikö siis olisi aika kaataa näkymättömät muurit?

Anne Kauhanen-Simanainen